Teetkö sinäkin ylitöitä kotona?

STT, Reuters | Julkaistu

Runsas viidesosa palkansaajista on tehnyt palkatonta ylityötä kotonaan. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan selvästi yli puolet kotona tehdystä työstä on sellaista, josta työnantaja ei maksa palkkaa.

Yleisintä palkaton puurtaminen on valtion ja teollisuuden työpaikoissa. Miehet tekevät palkatonta ylityötä hieman naisia useammin, ja ylityön osuus kotona työskentelystä kasvaa melko selvästi iän karttuessa.

Tiedot käyvät ilmi työolobarometrin ennakkotiedoista. Kyselyä varten haastateltiin 1 200:aa säännöllisesti työskentelevää täysi-ikäistä palkansaajaa viime syksynä.

Korvauksettomia ylitöitä voidaan tehdä monesta syystä. Kunnianhimoinen työntekijä ahkeroi ilmaisia työtunteja pyrkiäkseen urallaan eteenpäin. Tunnollinen työntekijä venyttää päiväänsä oman hyvinvointinsa kustannuksella, ja innostunutta työntekijää ei palkattoman ylityön tekeminen haittaa, koska hän kokee työnsä niin mielekkääksi.

Pari tuntia viikossa

Ylitöitä paiskitaan kotona keskimäärin pari tuntia viikossa. Työhyvinvointiin ja työuupumukseen erikoistuneen asiantuntijan mukaan tällainen tahti ei kuulosta vielä pahalta. Sen sijaan kymmenen ylityötunnin viikot voivat heikentää elämänlaatua. Työolobarometrissä tällaisia vastaajia oli pari prosenttia.

–Herää kysymys, mistä nämä työt kumpuavat. Työtä ei saa organisoida niin, että sitä pitää tehdä jatkuvasti työajan ulkopuolella. Se on huonoa johtamista ja työkulttuuria, johon sisältyy isoja riskejä, sanoo vanhempi tutkija Jari Hakanen Työterveyslaitokselta.

Hakasen mukaan tehottomuus voi kasvaa, jos työpäivä pitkittyy toistuvasti. Liian moni sanoo, että asioihin pystyy keskittymään rauhassa vasta kotona tai kello neljän jälkeen.

–Seuraavana päivänä menee sitten aikaa siihen, että saa itsensä käyntiin. Siitä syntyy helposti noidankehä, hän kuvailee.

Tilastot kertovat, että yli 50-tuntisen työviikon tekeminen johtaa usein suomalaisille yleisiin väsymysoireisiin. Työelämän ulkopuolinen elämä kärsii, koska sille ei tahdo jäädä aikaa. Hakasen mielestä kotona työskentely voi parhaimmillaan olla joustavaa, mutta rajat pitää olla.

–Ei ole kovin hyvä signaali, kun lähetellään työsähköposteja puoliltaöin.

Kommentoi


Jaa Facebookissa Jaa Share Tulosta 0 0
Tilaa 3T



Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset