Suomessa puhtaimmat verkot
Tietoturvaviikko meneillään
Viestintäviraston haittaohjelmatilaston mukaan Soneran tietoverkot ovat puhtaimmat käyttäjämääriin nähden Suomessa. Viraston selvitysten mukaan Soneran tietoverkoissa liikkuu haittaohjelmia vain noin kahdeksan prosenttia vaikka Soneran markkinaosuuden on yli 30 prosenttia. Tulos julkistettiin osana meneillään olevaa tietoturvaviikon ohjelmaa.
’’Verkkojen, mobiililaitteiden ja tietovirtojen suojaukseen on sinänsä tarjolla toimivia teknisiä ratkaisuja. Vaikeammin hallittava ja kasvava riski on kuitenkin käyttäjien tietämättömyys ja varomattomuus’’, sanoo TeliaSoneran laajakaistaliiketoiminnan yritystuotehallinnasta vastaava Thomas Johansson.
Tietotekniikkaympäristön nopea muutos jatkuu ja viime vuonna maailmalla nähtiin entistä merkittävämpiä tietomurtoja ja hyökkäyksiä. ’’Entistä keskeisemmäksi nousee hyvien tietoturvakäytäntöjen luominen yrityksiin’’, Johansson sanoo.
Tällä viikolla on vietetty Suomessa kansallista Tietoturvaviikkoa. Eilen järjestettiin yhdeksäs tietoturvapäivä, jonka teemana oli Connecting Generations. Se kannusti pohtimaan lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen merkitystä lasten nettiturvallisuuden edistämisessä.
Tietoturvapäivä on järjestetty vuodesta 2003 alkaen ja hanke on ollut mukana kansainvälisessä Insafe-verkostossa vuodesta 2007 lähtien.
Tietoturvan tapahtumapäivä järjestetään vuosittain helmikuussa ja sen tavoitteena on edistää turvallista ja fiksua internetin käyttöä. Etenkin kouluilla järjestetään teemaan liittyen erilaista ohjelmaa.
Kommentoi


Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille
Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >