Esillä Cebit-messuilla
Suomalaisyritys yhdisti liikkeentunnistuksen suurnäyttöön
Tweet
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin ICT-yhteisö ja suomalainen MultiTouch esittelevät eilen alkaneilla Cebit-messuilla lähes viisi metriä pitkän, kaksivaiheisesti toimivan vuorovaikutteisen kosketusseinän.
Hannoverin Cebit 2012 -messuilla esillä oleva MultiTouchin seinänäyttö on tehty kahdeksasta yhdistettävästä 55 tuuman monikosketusnäytöstä ja neljästä Microsoft Xboxia varten kehitetystä Kinect -liikkeentunnistuskamerasta.
Liikkeentunnistuskameroin varustetut kosketusnäytöt reagoivat havaitessaan ohikulkevia ihmisiä ja sisältöä liikuttelemalla houkuttelee heidät lähemmäs koskettamaan näyttöseinää ja tutkimaan sisältöä.
Cebit-messuvieraat voivat tutustua näytöillä EIT ICT Labsin toimintaan EIT:n ja Aalto-yliopiston tutkijoiden kehittämällä käyttöliittymällä.
"Näyttöseinä on esimerkki siitä, miten EIT ICT Labs vauhdittaa Euroopan kilpailukykyä yhdistämällä tutkimus, opetus ja liiketoiminta toisiinsa", sanoo professori Marko Turpeinen, EIT ICT Labs Helsingin johtaja.
Suomalaisyrityksen näytöt tunnistavat rajattoman määrän yhtäaikaisia kosketuksia ja sitä voi käyttää samanaikaisesti suuri joukko käyttäjiä. Näyttöseinän kehittänyt MultiTouch Oy:n perustivat alunperin tutkijat Aalto-yliopistosta.
Kommentoi


Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille
Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >