Valtion tukema laajakaistan rakentamishanke

Sonera tarjoaa valokuitua Lappiin – 20 alueelle

Tero Lehto | Julkaistu
kuituamaahan
Valokuitua päästään rakentamaan, kun maat ovat taas sulaneet. Naantalissa vedettiin kuitua syksyllä mikro-ojitustekniikalla. (Kuva: Sonera)

Nopean laajakaistan tarjonta paranee Lapissa tuntuvasti, jos Soneran tarjous kuntien ja valtion tukemaan laajakaistan hankkeeseen kelpaa. Tarkoituksena on vetää valokuitua kiinteitä ja langattomia yhteyksiä varten.

Sonera pistää 20 alueella verkkoa 10 miljoonalla eurolla, jos hanke toteutuu kokonaisuudessaan. Valokuitua ei vedetä koteihin asti suoraan, vaan enintään noin kahden kilometrin päähän kodeista.

Kovin halvalla ei kuituliittymää kuluttaja saa kotiin asti. Johtaja Eila Rummukainen Sonerasta kertoo 3T:lle, että valokuidun vetämisen kustannus on kotitaloudelle tai taloyhtiölle 1000 euroa, jos valokuitu on vedetty 100 metrin päähän kiinteistöstä.

Siitä eteenpäin hinta on 12,3 euroa metriltä, eli noin 24 600 euroa kahdelta kilometriltä sisältäen kuidun kaivamisen. Jos asukas tai kunta kaivaa itse valokuidun, Soneran hinta yhteydelle on kolme euroa metriltä.

 

Isoin tuetun laajakaistan hanke

Koko suunnitelma tarkoittaa 1800 kilometriä valokuitua Kemijärvellä, Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa, Pellossa, Posiolla, Rovaniemellä, Sodankylässä ja Ylitorniossa.

Soneran arvion mukaan tuetun laajakaistan alueella asuu noin 3000 kotitaloutta. Soneran näistä noin puolet voisi olla kiinnostunut nopeasta nettiyhteydestä.

Rakennusneuvos Juha Parantainen liikenne- ja viestintäministeriöstä (LVM) iloitsee Soneran jättämistä tarjouksista. Tähän asti tuetun laajakaistan yli 200 tarjouspyynnöstä vasta puoleen on saatu vastaus.

Lapissa on pistetty alulle 40 hanketta, joista Sonera olisi nyt siis hoitamassa puolet.

 

Laajakaistan kysyntään uskoa Lapissa

Soneran Rummukaisen mukaan Sonera on rohkaistunut jättämään tarjouspyynnöt, koska nopean laajakaistan kysyntä arvioidaan nyt Lapissa aiempaa suuremmaksi. Optimismi on lähtöisin Utsjoelta, jossa aiemmin arvioitiin saatavan vain 50 asiakasta valokuidulle, mutta heitä onkin kertyvän yli 200.

Rummukainen sanoo, että nopealle laajakaistalle näyttää olevan monenlaista kuluttajien ja yritysten kysyntää Lapissa.

Operaattoreita on hiertänyt valtion tuetun laajakaistan kilpailutuksissa sitoutuminen rakentamiseen ilman, että kuluttajien kiinnostuksesta on varmuutta. Siksi ehtoja on äskettäin muutettu siten, että tarjouksen voi jättää ehdollisena sille, että kiinnostusta on tarpeeksi.

Sekin helpottaa, että enää yhteyden ei tarvitse olla 100 megabittiä symmetrisesti eli molempiin suuntiin, vaan uusien sopimusten myötä hitaampikin yhteys riittää. Esimerkiksi 20 tai 30 megabitin yhteyden tilaajan suuntaan voisi toteuttaa vielä joissain paikoissa mobiiliverkoilla.

Kotien ja yritysten kiinteiden yhteyksien lisäksi valokuitua on vedettävä mobiiliverkkojen runkoverkoiksi. Kun nopeita hsdpa+-verkkoja rakennetaan haja-asutusalueille, on myös yhteydet tukiasemista runkoverkkoon uudistettava.

Julkisiin hankkeisiin on tullut heikoiten tarjouksia DNA:n, Elisan ja Soneran hallitsemilla alueilla, sanoo LVM:n Parantainen. Finnetin ja pienten alueellisten operaattoreiden alueilla on ollut enemmän intoa.

Parantainen kertoo, että laajakaistan rakentamista yritetään edelleen helpottaa pienille operaattoreille ja osuuskunnille, joilla ei ole käteiskassasta varaa osallistua hankkeisiin. Avuksi voivat tulla lainajärjestelyt valtiontakausten kera. Se vaatii kuitenkin lakimuutoksia.

Tuetun laajakaistan hankkeessa on tarkoitus viedä nopea 100 megabitin yhteys sinne, minne sitä ei saada markkinaehtoisesti. 200 miljoonan euron tuesta karkeasti kolmannes tulee kunnilta, kolmannes ja loput valtiolta. Osalla alueista, kuten Lapissa, kuntien osuus on pienempi.

Sonera arvioi, verkot voidaan saada rakenteille ja ensimmäiset yhteydet asiakkaille vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

LVM:n Parantainen on optimistinen, että laajakaistaohjelman tavoitteet vuodelle 2015 voidaan saavuttaa. Ministeriö tekee parhaillaan hankkeen väliarviointia.

Kommentoi


Jaa Facebookissa Jaa Share Tulosta 0 0
Tilaa 3T



Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset