Kerää avaruusromua

Siivoojasatelliitteja avaruuteen

Samuli Kotilainen | Julkaistu
avaruus

Avaruusromusta on tullut vakava ongelma satelliiteille ja avaruusaluksille. Sveitsissä suunnitellaan nyt uudenlaista satelliittia, joka aloittaisi siivoustalkoot kiertoradalla.

Viime vuonna yhdysvaltalainen tiedekomitea varoitti, että avaruusromun ongelma on karkaamassa käsistä- Maan ympärillä on yli 22 000 halkaisijaltaan vähintään kymmensenttistä romun kappaletta.

Yleensä ne liikkuvat yli 20 000 kilometrin tuntivauhdilla. Tällaisen kappaleen osuma satelliittiin tai vaikkapa avaruusasemaan aiheuttaisi vakavaa tuhoa. Avaruudessa on jo tapahtunut yksi satelliittien törmääminen ja riski uusiin törmäyksiin kasvaa koko ajan.

Sveitsin Swiss Space Center -tutkimuskeskus rakentaa nyt uudenlaisen puhdistussatelliitin prototyyppiä. Tavoite on rakentaa kokonainen siivoojasatelliittien joukkue.

CleanSpace One -satelliitti laukaistaisiin kiertoradalle 3–5 vuoden sisällä. Sen ensimmäinen tehtävä olisi poistaa kiertoradalta vanha sveitsiläinen satelliitti Swisscube-1.

Swiss Space Center esittelee satelliitin toimintaa videolla CleanSpace One lähestyisi vanhaa satelliittia ja ottaisi sen haltuunsa eräänlaisella robottikaapparilla. Sen jälkeen satelliitti laskisi itsensä ja kuormansa maan ilmakehään, jossa molemmat palavat poroksi.

Jatkossa samalla idealla voitaisiin kerätä muuta avaruusromua kiertoradalta. Suurin ongelma on nopeasti lentävän avaruusromun luo pääseminen ja sopivien robottikäsien kehittäminen romun keräämiseksi.

Myös kustannukset ovat haaste. CleanSpace One -satelliitin hinta on yli kahdeksan miljoonaa euroa.

Lähde Tietokone

Kommentoi


Jaa Facebookissa Jaa Share Tulosta 0 0
Tilaa 3T



Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset