Motorolan patenteilla miljardi dollaria?

Google haluaa osansa Applen kasvusta

Ari Karkimo | Julkaistu

Apple on käynyt miekkaillut innokkaasti Android-valmistajia – erityisesti Samsungia – vastaan oikeusistuimissa eri puolilla maailmaa, vaihtelevalla menestyksellä. Samaan aikaan se on itse ahtaalla Motorolan patenttivaatimusten suhteen, jotka voivat olla vuodessa jopa miljardi dollaria.

Google-Motorolan ja Applen välillä kyse on nykyisin saman sodan eri rintamista. Android on Googlen luomus – käyttöjärjestelmä, jonka edesmennyt Steve Jobs vannoi tuhoavansa, vaikka se veisi kaikki Applen rahat.

Motorola patentteineen on yrityskaupan jälkeen niin ikään Googlen omaisuutta. Kiistanalaiset patentit on luokiteltu niin keskeisiksi, että kaikkien valmistajien on annettava käyttää niillä suojattuja tekniikoita kohtuullista korvausta vastaan. Sopua tuon kohtuullisen korvauksen suuruudesta ei ole saatu aikaseksi Applen ja Motorolan välillä.

Nyt on tullut julki Motorolan vaatimien lisenssimaksujen taso, joka merkitsisi yksin viime vuodelta miljardin taalan siirtymistä Applen holvista Motorolalle. Wall Street Journal onki selville, että Motorola on määritellyt vaatimakseen lisenssimaksuksi 2,25 prosenttia Applen puhelinten myyntihinnasta.

Pari prosenttia ei ehkä kuulosta paljolta, mutta iPhoneja myydään paljon ja hyvään hintaan. Pelkästään viime vuoden myynnistä se toisi Motorolalle rahaa yli miljardin dollarin röykkiön. Potti kasvaa tuntuvasti, jos perintä ulottuisi takautuvasti aina iPhonen julkaisuvuoteen 2007 ja jauhaisi rahaa hamaan tulevaisuuteen.

Lähde: Tietokone

Kommentoi


Jaa Facebookissa Jaa Share Tulosta 0 0
Tilaa 3T



Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset