Kuluttajaa kiinnostaa katkoksen kesto
Epätietoisuus vaivaa sähkökatkossa
Tweet
Sähkön katketessa kuluttajat pitävät suurimpana haittana epätietoisuutta siitä, kuinka kauan katkos kestää. Epätietoisuus vaivaa oli katkos pitkä tai lyhyt, arvioidaan Energiateollisuuden selvityksessä.
Energiateollisuuden markkinatutkimusyhtiö YouGov Finlandilla teettämän kyselytutkimuksessa tutkittiin kuluttajien kokemuksia ja näkemyksiä sähkönjakelun häiriöihin.
Epätietoisuus näkyy muun muassa niin, että jo alle tunnin sähkökatkoissa, on joka kymmenes koettanut olla yhteydessä sähkölaitokseen.
”Kun sähköt menevät, pitäisi jakeluyhtiöillä olla heti valmius vastata asiakkaiden kysymyksiin”, YouGov Finlandin edustaja Ville Haikola sanoo. Katkon pidetessä kasvaa yhteydenottojen määrä.
Turhautumista lisää se, että katkojen aikana yhteydenotto on haasteellista. Kahdeksan prosenttia katkon kokeneista koetti soittaa sähköyhtiöön, lähes yhtä moni yritti, muttei onnistunut.
Katkon pidetessä pakastimen sulaminen, jääkaapin lämpeneminen, asunnon kylmeneminen, pimeys tai lämpimän veden saannin vaikeutuminen nousevat myös keskeisiksi haitoiksi. Viidesosaa harmittaa internet-yhteyden toimimattomuus.
Kuluttajien mielestä yhtiöt panostavat sähkökatkojen korjaamiseen, mutta eivät tiedottamiseen.
Energiateollisuus ry:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Eeva Kallin mukaan alan on panostettava panostettava ennen kaikkea asiakaspalvelun ja viestinnän tehostamiseen, jotta kuluttajat saisivat kaipaamaansa tietoa mahdollisimman nopeasti sähkökatkojen aikana.
Sähköyhtiöt ovat ottamassa käyttöön uusia tiedottamisvälineitä kuten tekstiviestejä. Sen lisäksi vikojen havaitseminen helpottuu kun siirrytään etäluettaviin sähkömittareihin.
Lisätietoja kyselytutkimuksesta.
Kommentoi


Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille
Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >