Applen patenttiriita takana
Yhdysvaltain tulli pysäytti HTC:n kännykät
TweetKahta HTC:n älypuhelinmallia jenkkimyyntiin tuoneet lähetykset ovat juuttuneet tullin käsiin tuntemattomaksi ajaksi. Syynä on se, että yhtiön on todettu loukkaavan Applen patentteja. HTC on luvannut poistaa Applelta pihistetyn ominaisuuden laitteistaan.
HTC sai näpeilleen viime joulukuussa ITC:n (International Trade Commission) käsittelyssä. Sen todettiin käyttävän kännyköissään Applen patentoimaa tekniikkaa tavassa, jolla esimerkiksi puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet tulkitaan automaattisesti linkeiksi, joiden kautta avautuu valikko jatkotoimiin.
ITC asetti HTC:lle tuontikiellon, mutta jätti yhtiölle aikaa tehdä laitteisiinsa tarvittavat muutokset. HTC:n mielestä kyse oli vain pienestä käyttöliittymän ominaisuudesta, jonka hyvin voisi jättää pois USA:ssa myytävistä puhelimista
Tuontikielto astui voimaan huhtikuussa, ja nyt USA:n tulli on tarttunut toimeen. Se on pysäyttänyt tutkimuksiaan varten lähetykset, joissa oli One X- ja Evo 4G LTE -puhelimia. Asiasta kirjoittanut The Verge -nettijulkaisu on yrittänyt selvitellä laitteiden saatavuutta AT&T-operaattorin myymälöistä: ei puhelimia, ei tietoa niiden saapumisestakaan.
Jos tulli toteaa HTC:n tehneen vaaditut muutokset, luurit jatkavat jossakin vaiheessa kauppoihin. Australiassas Apple onnistui viime syksynä myyntikieltovaatimuksineen pitämään Samsungin tabletin pitkään poissa kaupoista.
Lähde: Tietokone
Kommentoi


Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille
Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >