Näin vähennät päästöjäsi

Yhdeksän askelta pienempään hiilijalanjälkeen

STT | Julkaistu

Yhdeksällä teolla kuluttaja voi pienentää huomattavasti omaa hiilijalanjälkeänsä. Ympäristöjärjestö WWF Suomi on selvittänyt kuluttajan päästöihin tehokkaimmin vaikuttavat yksittäiset ilmastoteot.

Yksittäisen suomalaisen keskimääräisestä hiilijalanjäljestä asumisen osuus on suurin. Asumisen päästöt vähenevät WWF:n selvityksen mukaan eniten vaihtamalla tuulisähköön, parantamalla asunnon energialuokkaa ja asentamalla maalämpöpumppu.
Toiseksi eniten kuormittaa liikkuminen. Kuluttaja voi vähentää hiilijalanjälkeään esimerkiksi pitämällä yhden etätyöpäivän viikossa ja pyöräilemällä enemmän.
Kolmanneksi eniten päästöjä aiheuttaa syöminen. Hiilijalanjälki pienenee, jos esimerkiksi korvaa neljäsosan ruoasta itse kerätyllä, kalastetulla tai kasvatetulla ruoalla. Naudanlihan kulutuksen puolittaminen ja ruokaostosten suunnittelu pienentävät myös tehokkaasti päästöjä.

Näin pienennät hiilijalanjälkeäsi tehokkaimmin

Asuminen:

1. Vaihda vihreään tuulisähköön

2. Teetä energiakartoitus ja paranna energialuokkaa ainakin yhdellä

3. Asenna maalämpöpumppu

Liikkuminen:

4. Vähennä työmatkapäästöjäsi: pidä esimerkiksi yksi etätyöpäivä viikossa

5. Vaihda yksi lentoloma junalomaan

6. Korvaa autoilua pyöräilyllä

Ruoka:

7. Korvaa neljäsosa ruoastasi kasvukaudella itse kerätyllä, kalastetulla ja kasvatetulla ruoalla

8. Pienennä ruokajätteen määrää suunnittelemalla ostoksesi

9. Puolita naudanlihan kulutuksesi: vaihda naudanliha kaksi kertaa viikossa villikalaan tai palkokasveihin

Kommentoi


Jaa Facebookissa Jaa Share Tulosta 0 0
Tilaa 3T



Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset