Viron virta vetää
Helsingin ja Tallinnan välinen laivaliikenne jatkaa kasvua tulevaisuudessakin, uskoo satamajohtaja Kimmo Mäki.
Helsingin ja Tallinnan välinen tavaraliikenne on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 2002 yltäen viime vuonna vajaaseen kolmeen miljoonaan tonniin. Samaan aikaan henkilö- ja pakettiautojen määrä on yli nelinkertaistunut yli miljoonaan ajoneuvoon.
”Arvioimme että Tallinnan-liikenteen kokonaisarvo oli viime vuonna 500 miljoonan ja miljardin euron välillä”, Helsingin satamajohtaja Kimmo Mäki sanoi logistiikkaseminaarissa Finlandia-talolla eilen torstaina.
Mäki näkee Tallinnan-liikenteen kasvulle jatkossakin monia syitä. Suomen ja Baltian talouksien integroituminen sekä itäisen Euroopan maiden tuotannon kasvu vauhdittavat tavaraliikennettä. Samaa tekee Via Baltican ja Rail Baltican liittäminen yleiseurooppalaiseen Ten-T-liikennneverkkoon. Balttien ja venäläisten lomamatkailu puolestaan kasvattaa matkustajaliikennettä.
Suomen tavaraviennin arvosta kulki viime vuonna 40 prosenttia Helsingin satamien kautta ja 40 miljoonan tonnin kokonaisviennistä neljännes.
Lähiajan suurimmat kehityshankkeet Helsingin satamissa kohdistuvat Länsisatamaan, jotta se voisi ottaa vastaan aiempaa suuremman määrän aluksia. Työn alla ovat muun muassa uusi terminaali sekä metro- ja raitiotieliikennehankkeet.
Kommentoi


Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille
Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >