Mobiilialue pysyy tärkeänä

Tieto vähentämässä 500 Suomesta

3T-STT | Julkaistu
tietowww

Tietotekniikkayhtiö Tieto aikoo vähentää uuden strategian yhteydessä jopa 1300 työntekijää, joista Suomessa lähes 500 ja Ruotsista 300 sekä muualta 500. Mobiilialue ja toimialarajaus tulee entistä tärkeämmäksi.

Neuvottelut työntekijäjärjestöjen edustajien kanssa käynnistetään paikallisen lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti kussakin maassa. Suomessa Tieto työllistää kaikkiaan noin 6000 henkilöä.

Toimipaikkoja on muun muassa Oulussa ja Jyväskylässä. Irtisanomisten paikkakunnat selviävät, kun yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Tiedon tavoitteena on saavuttaa 50 miljoonan euron vuotuiset nettosäästöt vuoteen 2014 mennessä. Noin yhden neljäsosan näistä säästöistä odotetaan vaikuttavan vuoden 2012 liikevoittoon.

Vähennykset aiheutuvat uudesta strategiasta lähivuosille. Pohjoismaat ovat Tiedolle kotimarkkina. Mobiilialue pysyy Tiedolle myös tärkeänä. Venäjällä Tieto aikoo keskittyä tukemaan pohjoismaisia asiakkaita ja keskittyy paikallisesti finanssialaan sekä öljy- ja kaasuteollisuuteen.

Yhtiö haluaa jatkaa toimintaansa niissä maissa tai laajentaa markkinoille, joilla Tiedolla on mahdollisuus olla yrityksen mukaan kolmen johtavan toimijan joukossa.  Saksan liiketoiminnan laajuutta tarkistetaan vuoden 2012 aikana.

Toiminnan laajentaminen uusille markkinoille pohjautuu yhtiön mukaan toimialapohjaiseen arviointiin. Maissa, joissa liikevoiton odotetaan pitkällä tähtäimellä jäävän alle yhtiön kymmenen prosentin tavoitteen, toiminnan kannattavuus pyritään yhtiön mukaan optimoimaan tai lopettamaan.

 

Kommentoi


Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset