Maataloustuen osuus laski korkeiden markkinahintojen takia

Maailma tukee eniten riisin, sokerin ja maidon tuotantoa

STT | Julkaistu

Teollisuusmaiden maataloustuottajien saaman tuen osuus maataloustuotannon arvosta laski viime vuonna alimmaksi lähes 30 vuoteen. Tuottajille maksettu tuki laski OECD:n mukaan 19 prosenttiin tuotannon arvosta. Eniten tukea annettiin riisin, sokerin ja maidon tuotantoon.

Tuen osuus tuotannosta oli pienempi kuin kertaakaan sinä aikana, kun tukea on tilastoitu nykymenetelmin eli 1980-luvun puolivälin jälkeen. Tuottajien saaman tuen suhteellisen osuuden lasku johtui elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen noususta.

Euromääräinen maataloustuki pysyi edellisvuoden tasolla. OECD-maat maksoivat tuottajille maataloustukea yhteensä 182 miljardia euroa. Maatalouden kokonaistuki kohosi OECD:n keräämien tietojen mukaan 293 miljardiin euroon. Tukisumma sisältää kaiken kuluttajien verojen kautta ja elintarvikkeiden hinnassa maksaman maataloustuen. Se vastasi 34 prosenttia maataloustuotannon arvosta.

Tuottajatuen osuus tuotannon arvosta oli 1980-luvun puolivälissä lähes kaksi kertaa korkeampi kuin viime vuonna eli 37 prosenttia. Maataloustuen mittaaminen aloitettiin silloin. OECD kehitti menetelmän WTO:n edeltäjän Gattin Uruguayn neuvottelukierroksen maatalousneuvotteluja varten.

Eniten tukea sekä rahassa mitattuna että suhteellisesti maksettiin riisille. Riisin tuottajahinta nousi 2,3 kertaa korkeammaksi kuin markkinahinta. Suuria tuottajatukia maksettiin myös sokerin, maidon, naudanlihan ja sianlihan tuottajille.

 

USA suurin tukija

Maatalouden kokonaistuella mitattuna eniten maataloutta tuki Yhdysvallat. Sen maataloustuki oli 106 miljardia euroa. Euroopan unionin maataloustuki laski 82 miljardiin euroon. Japani käytti maatalouden tukemiseen kaikkiaan 52 miljardia euroa.

OECD:n tilastossa ei arvioida Suomen maatalouden tukea. Se on kansallisten tukien takia korkeampi kuin EU:n maataloustuki. Maaseutuvirasto maksoi viime vuonna maataloustukia noin 2,1 miljardia euroa. Kansallisia tukia summasta oli vajaat 1,3 miljardia euroa.

Teollisuusmaiden maataloustuki vaihtelee maittain hyvin paljon. Suhteellisesti eniten tukea maksavat ja markkinoita suojelevat Norja, Sveitsi, Etelä-Korea ja Japani. Tuottajien saama tuki vaihtelee niissä 58–52 prosentin välillä tuotannon arvosta. Vähiten tukea maksavat Uusi Seelanti ja Australia.

Kommentoi


Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset