Asuntotuotanto kasvaa hieman

3T | Julkaistu
skanskawww

Rakennusteollisuus RT:n asuntotuottajat arvioivat aloittavansa tänä vuonna yhteensä noin 10 680 rivi- ja kerrostaloasunnon rakennustyöt. Verrattuna viime tammikuun kyselyyn määrät ovat hieman kasvaneet.

Tammi-kesäkuussa arvioidaan käynnistyvän noin 4 500 asunnon rakennustyöt, joten loppuvuodelle kertyisi aloituksia yhteensä 6 200 asunnon verran.

”Jäsenyrityksemme suhtautuvat loppuvuoteen vielä varsin toiveikkaasti. Missä määrin kohteita sitten käynnistyy, riippuu siitä miten kuluttajien luottamus talouteen ja asunnonostoaikeet kehittyvät lähikuukausina”, Rakennusteollisuus RT ry:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti sanoo.

Kyselyn mukaan myynnissä oli uusia asuntoja toukokuun alussa yhteensä 5 840 kappaletta, joista valmistuneiden osuus oli 980. Tämä on 17 prosenttia myynnissä olevien määrästä. Kokonaismäärä on pysynyt ennallaan tammikuusta.

Tonttikustannusten nousu ja pääkaupunkiseudun tonttipula ovat tärkeimmät tuotantoa haittaavat tekijät tällä hetkellä. Myös kysynnän riittämättömyys vaivaa asuntotuottajia. Kyselyn mukaan ennakkovarausprosentti on tällä hetkellä hieman yli 40, eli rakentajat edellyttävät keskimäärin, että vähintään 40 prosenttia asunnoista on varattu ennen kuin kohteesta tehdään aloituspäätös.

Pääkaupunkiseudun osuus aloituksista on tänä vuonna 40 prosenttia. Tampereen seutukunnan alueella käynnistyisi tänä vuonna 15 prosenttia kaikista kohteista. Turun ja Oulun seudun osuudet tuotannosta ovat 8 ja 7 prosenttia vastaavasti. Tammikuun kyselyyn verrattuna, Helsingin, Tampereen ja Jyväskylän seutukuntien aloitusmääriä on korotettu. Muiden seutukuntien osalta on vähennystä.

RT:n asuntotuotantokysely tehdään kolmasti vuodessa. Nyt julkistetut tulokset perustuvat touko-kesäkuussa 2012 tehtyyn kyselyyn.

Kommentoi


Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset