Tero Lehto

Uusia laitteita, ohjelmia ja palveluita

Parhaita paloja kännykkämessuilta

Tero Lehto | Julkaistu  | 1

Barcelonan kännykkämessuilla esiteltiin kiinnostavia laitteita ja palveluita. Tässä niistä poimintoja paikan päältä.

Tällä viikolla matkapuhelin- ja verkkovalmistajat esittelivät Barcelonassa uusia tuotteitaan ja visioitaan tulevaisuudesta. Tapahtuman isoja trendejä olivat 4g-päätelaitteet -ja -verkot (lte-tekniikalla), älypuhelimet, tabletit sekä palvelut, joilla valmistajat yrittävät erottua toisistaan. 

Lista ei missään nimessä ole kaiken kattava lista, vaan nämä vain jäivät parhaiten mieleen. Uutiset tapahtumasta ovat omassa uutisosiossaan.

Huom.! Kuvatekstit näet viemällä hiiren kursorin kuvien päälle.

Nokia 808 PureView nousi yllättäen messujen yhdeksi kiinnostavimmista julkistuksista. Nokia julkisti kamerapuhelimen huimalla 41 megapikselin kuvakennolla, mutta tärkein pointti on algoritmi, jolla koko sensorin alalta voidaan muodostaa jokaisesta pikselistä optimaalinen versio.

Nokia kutsuu tekniikkaa ylinäytteistämiseksi, ja siitä on kerrottu esimerkiksi suomenkielisessä blogissa. Näin etenkin digitaalisen zoomauksen ja hämärässä kuvaamisen kuvanlaatua. Hämärässä kuvaamista on parannettu myös ksenon-salamalla, joka on tuplasti aiemman kärkimallin Nokia N8:n veroinen. 

Nokia 808:n paksuuden ymmärtää, kun näkee miten paljon tilaa jo kameran komponentti sensoreineen ja viiden linssin kera vie.

Messuilla ei päässyt vielä kunnolla kokeilemaan Nokia 808:aa, mutta Nokia esitteli hyvin teräviä ja värintoistoltaan vaikuttavia tulosteita.

Muutaman kuvan pääsin ottamaan kahdeksan jälkeen illalla. Ensimmäiset hämärässä otetut kuvat eivät vaikuttaneet niin upeilta kuin Nokian esimerkkinä käyttämistä tulosteista saattoi päätellä.

Ohjelmisto on kuitenkin vielä kesken, ja onkin kiinnostavaa päästä kokeilemaan lopputulosta kunnolla parin kuukauden päästä.

Sekin mietitytti messuilla, riittääkö ihmisillä vielä uskoa Symbian-puhelimiin, vaikka uusin Belle-versio onkin aiempia nopeampi ja sulavampi. 3T:n satunnaisesti jututtamat messuvieraat eivät tuntuneet enää uskovan, että kehittäjät juuri enää tukisivat Symbiania.

Nokia 808:n on ilmoitettu tulevan toukokuussa myyntiin 450 eurolla ennen veroja.

Windows Phone -tuotepäällikkö Greg Sullivan uskoi 3T:n haastattelussa, että alle 200 euron Windows-puhelin Lumia 610 tuo Windows-puhelimet suuren yleisön ulottuville.

Nokian noin 190 euron hintainen Lumia 610 vaikutti asialliiselta, vaikka pintamateriaali ei olekaan yhtä laadukas kuin nykyisessä Lumia 800:ssa tai uudessa Eurooppaankin tulevassa Lumia 900:ssa.

Microsoftin Windows Phone -tuotepäällikkö Greg Sullivan hehkutti haastattelussa Lumia 610:n tärkeyttä, koska Microsoft haluaa Windows-puhelimet halvempiin hintaluokkiin. 3T:n jutussa Sullivan kertoi, mitä ominaisuuksia Windows Phonesta jätetään pois halpamalleissa laitevaatimusten keventämiseksi.

Paine edullisempiin älypuhelimiin on kova etenkin kiinalaisten valmistajien suunnasta. Huawein Pohjoismaiden kanavajohtaja Anders Lindqvist kertoi, että valmistaja on tuomassa vielä tänä vuonna alle 90 euron Android-älypuhelimen.

Pääsin näpräämään Lumia 900:aa noin varttitunnin ajan. Suurin ero Lumia 800:aan nähden on isompi koko (jo näytön fyysisen koon, 4,3 vs. 3,7 tuumaa) vuoksi. Toinen ero on se, ettei näyttöä ole saatu etupuolella yhtä sulavasti runkoon kiinni kuin Lumia 800:ssa. Lisäksi etupuolella on kamera, mutta sen hyödyllisyydestä en osaa sanoa vielä mitään.

Toinen erityisen kiinnostava messu-uutuus oli Samsung Galaxy Beam -älypuhelin, jossa on pieni 15 lumenin dlp-projektori.  Yläpäässä olevalla projektorilla voi heijastaa vaikka matkalla tai kylässä kuvat tai videot seinälle tarvitsematta televisiota. Kuvan koko on 640 x 360 kuvapistettä, mikä ei sekään tee oikeutta tarkoille kuville ja videoille. Projektorin valovoima ei ollut kovin hyvä. Vaikka huone oli hyvin pimeä,  värit jäivät haaleiksi. Kuvista ja videoista sai silti selvää.

Kännykkäprojektoria ei myydä bisneskäyttöön, vaikka sitä voikin käyttää vaikkapa PowerPoint-esityksiin. Se ei vielä myöskään varsinaisen projektorin kanssa. Kyse on enemmän lisävarusteesta, jonka avulla kuvien ja videoiden jakamisesta vaikkapa 20 tai 30 tuuman kokoisena tulee hauskempaa kuin puhelimen näytöllä.

Samsungin mukaan projektori pystyy tuottamaan  50-tuumaisen kuvan, mutta tällä valoteholla ja messujen pimeän demohuoneen esitellyn perusteella väite tuntuu  epärealistiselta.

Samsung tuo laitteelle lisävarusteeksi pöytätelineen, jolla sen pystyy myös suuntaamaan haluamaan asennossa seinälle.  Projektori osaa kääntää näytön kuvan pysty- ja vaaka-asennossa. Muuten Galaxy Beam on tyypillinen Android-puhelin 2.3.x (päivitettävissä 4.0:aan) neljän tuuman ja 800 x 480 kuvapisteen näytöllä, viiden megapikselin kameralla, 768 Mt ajomuistilla ja 8 Gt tallennustilalla. Saatavuudeksi on arvioitu heinäkuu, ja hinnaksi 550 euroa.

Samsung Galaxy Beamin projektorista tuli vielä melko himmeä ja epätarkka kuva, mutta tekniikka lupaa kiinnostavia mahdollisuuksia tulevaisuuteen.

Samsung tuo Galaxy Beamille pöytätelineen kauittimen kera, jolloin kuvan voi suunnata haluamassaan asennossa seinälle.

Android-tablettien seasta on jo vaikea erottautua. Samsung esitteli Galaxy Note 10.1 -mallin, jolla voi sormiohjauksen lisäksi käyttää käsialatunnistusta ja piirtää kynällä. Kynää on kuitenkin nähty ilman suurempaa hittiä aiemmissakin Android-tableteissa. Laitteen 3g-version suositushinta tulee olemaan aikanaan Suomessa lähes 800 euroa.

Galaxy Note 10.1:llä pystyy piirtämään ja kirjoittamaan tekstiä käsialatunnistuksella kynän avulla.

Taiwanilainen HTC esitteli jo ennen Nokiaa ZTE One X -puhelintaan, jossa on yhtiön mukaan tämän hetken nopein kamera kännykässä f/2.0:n aukkokoolla ja valmistajan uudella kuvien parannustekniikalla.

HTC hehkuttaa One-puhelimiaan tähän asti parhaimmilla kameroillaan. Se on myös uudistanut Touch-käyttöliittymänsä.

Kiinnostavia olivat myös messujen pienet kiinalaisvalmistajat, jotka esittelivät enemmän tai vähemmän länsimaisia esikuvia muistuttavia laitteita. Kiinan Shenzhenistä saapunut Konka esitteli puhelimia, jotka muistuttivat käyttöliittymää, logoa ja ulkonäköä myöten nokialaisia. Perusmalleissa käyttöliittymä muistutti Nokian Series 40:tä, kun taas älypuhelimissa oli käytössä Android. 

Googlen käyttöjärjestelmä oli muutenkin hallitsevasti esillä tabletti- ja älypuhelinlaitteissa. Windows Phone -laitteita esiteltiin ja julkistettiin vähemmän kuin odotin. Nokian edullisen pään Lumia 610:n ja Lumia 900:n Eurooppa-version lisäksi kiinnostavia olivat kiinalaisen ZTE:n Windows Phone -laitteet.

Tapahtuman Android-ylivaltaa selitti tietysti se, ettei Apple osallistu messutapahtumaan. Eikä Nokian Symbian tuntunut enää ajankohtaiselta, vaikka uusi PureView-puhelin kiinnostikin kävijöitä lähinnä kameraosuutensa takia.

Kiinalainen ZTE hehkutti tapahtumassa tuovansa toisen ZTE Orbit -puhelimen, jossa on vielä julkistamaton Windows Phone Tango -käyttöjärjestelmäversio. Uuden version virallienn julkistuksen odotetaan tapahtuvan myöhemmin keväällä tai kesään mennessä. Joidenkin arvioiden mukaan laitteita tulisi myyntiin vasta syksyllä. Microsoft ei ole juuri kertonut, mitä uudistuksia Tango-päivitys tuo.

Päivitetty 9.3.2012 klo 15:22: Tuoreimman tiedon mukaan Windows Phone Tango ei ole kokonaan uusi Windows Phone -julkaisu, vaan nykyisen 7.5-julkaisun uusi alaversio. Se tuo tuen edullisten Windows-puhelinten kevyemmille laitteistovaatimuksille.

ZTE esitteli kaksikin Windows-puhelinta, joista toinen sisältäisi speksien mukaan jo Windows Phone Tango -version myyntiin tullessaan.

ZTE esitteli kaksikin Windows-puhelinta, joista toinen sisältäisi speksien mukaan jo Windows Phone Tango -version myyntiin tullessaan.

Microsoftilla ei itsellä ollutkaan tiedotustilaisuutta tapahtumassa tänä vuonna. Yrityksen johtaja kertoi Nokian tiedotustilaisuuden yhteydessä, että Skypen Windows Phone -versio tulee pian jakoon testiversiona. Valmiin version pitäisi olla saatavana kevään aikana. Myöhemmin Microsoft aikoo pultata Skype-tuen syvemmälle käyttöjärjestelmään.

* * *

Kännykkäfirmojen ulkopuolelta oli mielenkiintoista havaita, että autovalmistajat tuntuvat lisäävän yhteistyötä matkapuhelinten kanssa. Ford oli ensimmäistä kertaa mukana messuilla ja esitteli Sync-järjestelmäänsä.

Ford esitteli Sync-järjestelmäänsä, jonka pitäisi parantaa yhteistyötä auton ja älypuhelinten kanssa. Autovalmistaja on tuomassa palvelun myös Eurooppaan.

CoPilot-navigointiohjelmaa Android-ja iOS-alustoille kehittävän yrityksen edustaja taas kertoi, että neuvotteluja käydään jo ainakin Audin ja BMW:n kanssa.

Kännykkäsovelluksen käyttöliittymä voi olla liian pientä piperrystä autoillessa. CoPilot esitteli uutta käyttöliittymää isoilla kuvakkeilla iPhonessa.

Autovalmistajat näyttävät huomanneen, että ihmiset haluavat käyttää älypuhelimiaan musiikin hallintaan ja navigointiin, eikä auton lisävarusteeksi välttämättä tarvita kallista erillistä navigaattoria. Kilpailutilanne myös patistaa laskemaan autojen gps-navigaattoreiden hintoja.

Messuilla oli tietysti esillä tuhansia erilaisia mobiilipalveluita ja -sovelluksia, joiden läpikäymiseen ei juuri jäänyt enää aikaa. Matkan aikana ehdin nähdä teleoperaattori Elisan tilaisuudessaan vilauttaman Vahti Live -palvelun testivaiheessaan ja suomalaisten yhteisosastolla Fjordin "digitaalisen ja virtuaalisen maailman yhdistävän" web-sovelluksen.

Suomalainen Elisa vilautti messujen aikana Vahti Live -palveluaan, joka on vielä testivaiheessa. Siinä kodin valvontakameroita pääsee seuraamaan mistä tahansa mobiililaitteellaan. Elisan mukaan Vahti-palvelun myyntiin on oltu tyytyväisiä, mutta määriä ei paljastettu.

Käyttöliittymien suunnitteluun erikoistunut Fjord esitteli osastollaan sovellusta, joka lupaa yhdistää

Kommentoi


Kommentoi

Kommentit
Ladataan kommentteja...

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset

Tietoa kirjoittajasta

tero lehto

Tero Lehto

Toimittaja, 3T

Tero Lehdon seuranta-alueita ovat erityisesti mobiili- ja teleala, tietotekniikka, teollisuuden automaatio ja tietotekniikka sekä ohjelmistoteollisuus.

Juttuvinkit: tero.lehto@3T.fi ja +358-9-1205811.

Uusimmat kommentit

Luetuimmat

Sivuston blogit

Avainsanat

Nokia ict Apple Talvivaara Lumia tulos Samsung älypuhelin Android EU Microsoft Google Windows Phone yt Finnair yt-neuvottelut talous Kiina kaivos Venäjä ydinvoima Windows 8 Suomi energia vienti