Jukka Nortio

Hyvästit Suomi-koodille

Jukka Nortio | Julkaistu  | 2

Raha ei ole ainoa syy, kun ohjelmistotyö ulkoistetaan Suomesta.

Intialaisen ohjelmoijan tuntipalkka on kolmannes suomalaisesta. Kun lasketaan työn kokonaiskustannukset, tulee kaukoulkoistuksena tehty työ Suomi-koodia kalliimmaksi. Tämä selviää sekä 3T:n saamasta salaisesta selvityksestä että ohjelmistoyhtiöiden antamista kommenteista (3T 14.9.2012)

Vaikka ohjelmistoyhtiöt tietävät tämän ja kamppailevat päivittäin halpatyön aiheuttamien ongelmien kanssa, yhä useampi projekti viedään suomalaisten it-ammattilaisten ulottumattomiin. Parhaassa tapauksessa arkkitehtuurisuunnittelu ja projektien johto pidetään Suomessa, mutta koodaaminen tehdään siellä, missä tuntihinta on alhaisin.

Lyhytnokkainen ulkoistusinto syö softafirmojen uskottavuutta, kun asiakkaille toimitettavat järjestelmät vaativat jatkuvaa tukea, paikkailua ja päivitystä. Halpatyövoiman ongelmat havaittiin muun muassa vuosi sitten, kun ilmeni, että Accenture oli testauttanut VR:n reikäistä lippujärjestelmää Intiassa.

Mitä järkeä tässä on, kun ulkoistus ei tuo kaivattuja säästöjä? Syynä on yritysten halu viedä työ maihin, joissa työlainsäädäntö, työsuhdeturva ja työkulttuuri ovat Suomea mieluisimpia yrityksille.

”Intialainen työntekijä ymmärtää itse irtisanoutua”, kertoo eräskin it-johtaja. Ei yt:itä, pitkiä neuvotteluprosesseja, lähtöpaketteja tai ikävää julkisuutta.  Kyllä siitä ilosta kannattaa jonkin verran maksaakin.

>>> KESKUSTELE JA OTA KANTAA 

Kommentoi


Kommentoi

Kommentit
Ladataan kommentteja...

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset

Uusimmat kommentit

Luetuimmat

Sivuston blogit

Avainsanat

Nokia ict Apple Talvivaara Lumia tulos Samsung Android älypuhelin EU Microsoft Google Windows Phone yt Finnair yt-neuvottelut talous Kiina kaivos Venäjä ydinvoima Windows 8 Suomi energia vienti