Hups, vaihdoin yliopistoa ja pikkasen taisin hypätä myös AMK:n puolelle. Kolmas viikko toden sanoo, joten jätin auton narikkaan ja hipsin työpäivän päätteeksi Mansikkasaareen teekkarisaunomaan. Edellisen sukupolven mobiilisauna oli ilkimielisesti työnnetty mereen, joten pääsin löylyihin lähes pränikkään Vaasan ylpeyteen. Paikalle kerääntynyt opiskelijakonsentraatio kertoili aika pitkälle samaa tarinaa, mitä olin jo aiemmin kuullut: Vaasan yliopisto ja VAMK kuuntelevat tarkalla korvalla paikallisen yritysklusterin tarpeita. Koulutus tähtää yritysmaailmaan sekä sitä tukevaan tutkimukseen.

Pieni on komeeta, kun sen tekee tyylillä

Pienen yliopiston kannattaa erikoistua. Erikoista on ainakin takuuteekkarius, jonka myötä kaikki ensimmäisen vuoden opinnot läpi kahlanneet pääsevät teollisuuteen opettelemaan talojen tavoille. Tein pikagallupin, jonka tuloksena arviolta lähes kaikki olivat energiaklusterin firmoissa töissä. Pahoittelen, mikäli yleistin raa'asti, mutta kyllä se siltä vaikutti: Kaikilla on duunia. Muuta totuutta ei irronnut löylyissä eikä meressä. Kai se siis totta on!

Toinen kertomisen arvoinen huomio voisi olla VAMKin uudet opetusjärjestelyt. Sain ensikäden tietoa Tampereelta valmistuneilta herrasmies DI:ltä, jotka vetävät kyseisiä koulutuksia Technobothniassa. Lyhyestä viisu kaunis: Pointtina on, että opiskelijalla on koko ajan jokin opetusta käytäntöön sitova projekti meneillään, kuten ekana vuonna kalavaa'an suunnittelu, valmistus ja kaikki siltä väliltä, tai sähkömopon purkaminen atomitasolle ja takaisin, omaan dokumentaatioon perustuen. Saisivat laittaa tällaisen vahvemmin käyntiin myös muualla, vink vink.

"Laskepas paljonko noita tuulivoimaloita tarvitaan"

Sitten jotain aivan muuta: Vaasan Energiainstituutti johtajanaan Erkki Hiltunen järjesti minulle tentin. Lievä yllätys kohotti pulssia, kun pääsin ratkomaan uusiutuvan energian mahdollisuuksia paikallisessa aihepiirissä. Ei sinänsä paha, mutta pieniä suorituspaineita meinasi aluksi syntyä. Esimerkiksi otettiin Söderfjärdenin meteoriittikraateri, jossa on jo 1920-luvun kanavointiponnisteluiden jälkeen viljelty maata vanhalla merenpohjalla. Säteeltään noin kolmen kilometrin kraateri on erityisen hyvää savimaata, mutta viljelyn lisäksi aluetta voisi ajatuksen tasolla hyödyntää muuhunkin.

Tämän hetken kuuma juttu on tuulivoima ja se dominoi myös viikkotentin tuloksia. Laskelmien perusteella on selvää, että tuulivoimasta saadaan käytettyä maapinta-alaa kohden todella hyvä vuosituotto. Tuulienergiaa saadaan viisinkertainen määrä vaikkapa Timoteinurmen ja Ruokohelpin sekoituksesta tuotettuun biokaasuun nähden. Samalla kyseistä maa-alaa voidaan ainakin maalaisjärjen mukaan edelleen käyttää suurilta osin myös viljelyyn.

Ja niitähän tarvittiin, mutta vähemmän kuin luulisi

Kraateriin mahtuu karkeasti sanottuna 78 tuulivoimalaa, kun varoetäisyydet asutukseen otetaan huomioon. Noilla muutaman megawatin laitoksilla saataisiin tuotettua vuodessa lähes Vaasan kaupungin energiankulutusta vastaava määrä sähköä. Aurinkopaneeleilla saataisiin samalta alueelta tiristettyä jotakuinkin sadasosa tuulivoiman määrästä. Tämä ei tietenkään kerro mitään kustannuksista, mutta antaapa jotain osviittaa rakentamisen kokoluokasta.

Söderfjärdenin Meteoria on hyvä excursiokohde kaikenikäisille. Pieni geologi sisälläni heräsi, kun pääsin näkemään hyvällä sykkeellä toteutetun esityksen meteorin iskeytymisestä maahan. Energian saarekekäyttöä demonstroidaan omalla tuulivoimatuotannolla ja aurinkopaneeleilla. Pilottilaitos on tutkimuksen kannalta varmasti vielä hedelmällisempi, kun (bio)dieselmoottori ja uusiutuvat lähteet akustoineen saadaan yhteisen ohjausjärjestelmän alle. Siitä saarekekäytössä mikroluokkaa suurempana kuitenkin on kyse: useiden energialähteiden hallinnasta siten, että kaiken aikaa joka kodin töpseleistä tulee tasaista virtaa.

Kuvia energialähettiläskesästäni

• < Edellinen kirjoitus
• Seuraava kirjoitus >