Anna Ruohonen

Pelasta maailma, tee se jo tänään

Palvelukseen halutaan superinssi

| Julkaistu

Otin marraskuun lopussa yhteyttä yhteensä kuuteenkymmeneen yritykseen, tutkimuslaitokseen, oppilaitokseen ja etujärjestöön. Pyysin niitä etsimään joukoistaan henkilön, joka arvioisi 3T-lehdelle suomalaisen insinöörityön tulevaisuutta.

 

Siis muun muassa sitä, minkälaista osaamista insinöörit tarvitsevat, miten työllisyys kehittyy, mikä on suomalaisinsinöörin osa kansainvälisessä työnjaossa ja minkä ongelmien kanssa insinöörit seuraavan vuosikymmenen työskentelevät.

Ensimmäinen yllätys oli, miten pian ja moni vastasi. Sain lähes viisikymmentä vastausta.

Toinen yllätys olivat itse vastaukset, joita tänään ilmestynyt 3T esittelee pidemmin. Minut yllätti – onko hölmöä myöntää – vastausten ihmisläheisyys. Vastauksissa tekniikalla ja taloudella on välineen arvo. Insinöörien työpöydällä ovat nyt ihmiskunnan suuret kysymykset: Miten taata ruokaa, puhdasta vettä ja energiaa maailman kasvavalle väestölle, pysäyttää ilmastonmuutos ja kehittää raskaasti luonnonvaroja kuluttavaa teollisuutta ekologisesti kestävämmäksi Lähes jokainen vastaaja kertoi huolensa suomalaisten eriarvoistumisesta sekä hoivapalvelujen, koulutuksen ja julkisen infrastruktuurin rahoituksen riittämättömyydestä.

Insinöörien työllä ja osaamisella on nyt suuri tarkoitus. Se on humaani, eikä yksinomaan taloudellinen.

"Lähes jokainen kansainvälinen suuryritys on määritellyt itselleen tarkoituksen ja arvot. Ne liittyvät ihmisyyteen. Kulutuksen kasvu ei ole liiketoiminnan ajava voima", sanoi Stora Enson Imatran-tehtaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö ja metsäyhtiön uuden varjojohtoryhmän jäsen Risto Kallio.

Rahan ja vaurauden tärkeyttä ja sijoittajien etua korostavana aikana Kallion ajatus tuntuu hienolta, oikealta – ja kiinnostavalta. Parasta mitä esimerkiksi ympäristönsuojelulle voi tapahtua on, että siitä tulee yritysten etu.

"Suomen tulevaisuus riippuu insinöörien onnistumisesta", sanoi puolestaan Vattenfall Verkon toimitusjohtaja Tapani Liuhala. "Insinöörien on pakko onnistua", säesti Hämeen ammattikorkeakoulun rehtori Veijo Hintsanen.

Usein ylistyssanat tuntuvat tyhjiltä. Nyt eivät.

 

Anna Ruohonen, 3T

Kommentoi



Jaa Facebookissa Jaa Share Tulosta 3 0
Tilaa 3T



Kommentoi

Kommentointi on mahdollista vain kirjautuneille käyttäjille

Sinulla ei ole vielä tunnusta? Rekisteröidy >

Katso kommentoinnin säännöt
Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia

Uusimmat uutiset











Katso kaikki uutiset